Uudista verholauta kätevästi!
Helppo
tarvikkeet: - kipsiä - vettä - astia kipsivellin tekemistä varten - vispilä - kumilasta - maalia - sabluuna
kuva1:
Mallissa verholauta on ensin maalattu kirkkaankeltaisella maalilla. Sen jälkeen on valmistettu kipsivelliä ohjeen mukaan. Kipsiä tehdään pieni annos kerrallaan (n. metrin mittaiselle matkalle), koska kipsi alkaa kovettua pian; työskentelyaika on n. 10 minuuttia. Sen jälkeen kipsi ei enää tartu kunnolla kiinni lautaan/ levyyn. Kipsivelli on mallissa levitetty kumilastalla, niin että pinta on jäänyt kunnolla rösöiseksi ja koholleen. Kun koko verholauta oli kipsattu, se maalattiin vaalean keltaisella ja lopuksi vielä haluttiin korostaa koholla olevaa kuviointia ja huippuihin hipsittiin oikein vaaleaa maalia. Näin kohokuvio vielä oikein korostuu. Malliin tehtiin vielä sabluunan avulla boordi. Näin kohokuivioiseen pohjaan pitää olla aika selkeä kuva, jotta se näyttäisi hyvältä, eikä menisi sekavaksi. Mallin boordi on tehty nestemäisellä maalilla (perinnemaalilla) siveltimellä tuputtaen. Näin röpelöiseen pintaan ei tuputtaminen superlonilla oikein onnistu, vaan pitkäharjaksinen sivellin on melkeinpä paras työväline. Kipsi on itsessään valkeaa, joten jos haluat pitää verholaudan valkeana, maalaa pohja valkealla maalilla ja sitten vain vetelet kipsin siihen päälle. Kipsi on melko riittoisaa. Noin 12m matkalle meni 2,5 kg kipsiä. Mallia ei ole lakattu, mutta jos haluat, voit vetää päälle spraylakan.
|