Huovuta ihana sydäntaulu
Vaativa
tarvikkeet: - huovutusvillaa, erivärisiä - vettä - mäntysaippuaa (nestemäistä) - muovia, pyyhe yms. - hyttysverkkoa (ei pakollista)
kuva1:
Perushuovutusohjeen löydät arkistosta ohjeesta "huovuta maisemataulu". Voit soveltaa kyseistä ohjetta suoraan. Mallissa on käytetty pohjavärinä valkeaa villaa, jonka päälle on laitettu haituvia keltaisesta ja sitten sydän punaisesta. Voit myös tehdä niin, että ensin esihuovutat pohjan. Tarkoittaa sitä, että huovutat valkoista villaa sen verran, että levy pysyy juuri ja juuri kasassa, muttei ole vielä huopunut täysin, kestäväksi levyksi. Kun villa huopuu valmiiksi levyksi asti, niin siihen on vaikeaa huovuttaa uutta kerrosta päälle. Eli jos valkea pohja on huovutettu valmiiksi asti, ei punainen villa oikein hyvin enää tartu siihen.
|